12/15 ja satanen rikki

Second Life – jonne pomppasin mielijohteesta noin 12 vuotta sitten – täytti 15 vuotta keväällä. Minh’s mixed reality on vasta viisivuotias, mutta juhlavasti päätin kirjoittaa blogin 100. artikkelin suomeksi. Blogin peruskieli on Second Lifen valtakieli englanti, suomeksi olen kirjoittanut vain Nörttitytöissä julkaistut pari SL-juttua. Second Lifen rinnalle on aivan viime vuosina tullut paljon uusia virtuaalimaailmoja, joista kolmeen muuhun (Kitely, Inworldz, Blue Mars) olen itsekin käynyt tutustumassa. Second Lifeen olen kuitenkin aina palannut ja rakentanut sinne vuosien varrella monta kotia. Aiemmin rakensin myös ystäväverkostoa, mutta nykyään sosiaalisuuteni on lähes nollissa: vanhat ystävät ovat kadonneet Second Lifesta ja uusiin ihmisiin en ole tutustunut. Satunnainen jutustelu on kivaa ja ok, mutta pitkäaikaisempien ystävyyssuhteiden ylläpitäminen virtuaalimaailmassa on melkoinen aikasyöppö ja pois muusta “puuhastelusta”. Olen kuitenkin kiitollinen, että olen saanut luotua jopa vuosia kestäneitä ystävyyssuhteita myös virtuaalimaailmassa; ajoittain pohdin mitä heille nykyään kuuluu. Kirjo on laaja: ruotsalainen naisopettaja, intialainen it-insinööri, jenkkiläinen lentoperämies, pari brittiä, muutama italialainen. Osan kanssa jaoimme myös real lifea, osan kanssa pitäydyimme virtuaalisessa todellisuudessa.

Virtuaalimaailman osaaminen jakoon?

Tähän saakka olen ajatellut, että SL-osaamisestani ja -kokemuksestani ei ole mitään hyötyä, mutta tänä keväänä hoksasin, että voisin ehkä jotenkin yrittää jakaa tietämystäni ja mahdollisesti  jeesiä sellaisia ihmisiä, jotka vasta nyt, uusien virtuaalimaailmojen kehittyessä astuvat mukaan, VR-lasit päässä. Uudet maailmat on suunniteltu koettavaksi nimenomaan laseilla, vaikkakin kaikkia voi kokea myös ns. desktop modessa, ilman laseja. Olen vuosia sitten pitänyt yhden Second Life -kurssin Helsingin työväenopistossa. Toistakin suunniteltiin, mutta jäiköhän yhdestä tai kahdesta osallistujasta kiinni. Aikoinaan pyöritin Second Lifen sisällä myös muille käyttäjille suunnattua “stailauspalvelua”, mutta kuten virtuaalihommissa usein käy, reaalimaailman velvoitteet ajavat joskus virtuaalisten hankkeiden ohi. Stailausavustus – ja siihen liittyvä perusneuvonta – olisi nyt vielä ajankohtaisempaa: realisistisin kokemus avattarena olemisesta syntyy kun käyttää mesh-päitä ja -vartaloita, joihin on liitetty mukaan ilmeitä ja eleitä. Harmi vain, että ns. kokeilukäyttäjällä harvemmin on aikaa perehtyä jippoihin ja yksityiskohtiin ja siksikin SL-kokemus saattaa jäädä kököksi ja valjuksi. Ehkä perustan Second Lifeen uuden “help deskin” konsultoidakseni uusia kokeilijoita? SL:n ns. learning curve on tutkitusti pitkä, useita kuukausia, mutta opastuksella alkuun pääisis rivakammin.

Uutta tutkittavaa

Uusista maailmoista olen itse kiinnostunein Second Lifen perustajan Philip Rosedalen luomasta High Fidelitystä – jonne minulla oli betapääsy parisen vuotta sitten, mutta en koskaan ehtinyt tutustua paikkaan. Toinen kiinnostava uutuus on Sinespace, jonka perustaja hänkin on entinen SL-veteraani. Kolmantena Second Lifen omistavan Linden Labin uusi ja uljaampi versio vanhasta eli Sansar, joka hurjasta hypetyksestä huolimatta on aika lailla flopannut käyttäjämäärissä. Kaikkia em. maailmoja aion testata ensin desktopissa ja sen jälkeen päätän mitä kokeilen laseilla. VR-laseja en ole vielä hankkinut, koska niiden valintaan vaikuttaa  myös se, missä niitä aikoo käyttää. Hukkaostoksen mahdollisuus on suuri: saan kohtalaisen helposti liikepahoinvointia liian livakoista graffa-asetuksista tai vääristyneistä mittasuhteista. P.S. Sinespacea kävin kokeilemassa, mutta alku oli hankala, koska SL:n liiketoiminnot ovat niin syvällä selkäytimessä, että uusien näppiskomentojen ja hiiritoimintojen opetteleminen vie selvästi aikaa.

Reaali versus virtuaali

12 vuotta lähes yhtäjaksoista virtuaalimaailmaharrastusta on kohtalaisen pitkä aika. Välillä lähtee ns. lapasesta, roikun virtuaalissa tuntikaupalla. Toisinaan käyn säännöllisesti, mutta hillitysti. On ajanjaksoja, jolloin en kirjaudu sisään kuukausiin. Kirjautumattomuuden syy ei koskaan ole ollut kyllästyminen vaan se, että virtuaalimaailmassa toimiminen vie aikaa – joskin kyllä antaa elämyksiä. On vaikea selittää virtuaalimaailmoja tuntemattomalle mikä avattarena toimimisessa viehättää. Tiivistettynä kyse on ehkä kokonaisvaltaisuudesta: avatar liikkuu, toimii, näkee ja kuulee asioita. Esimerkki: kännykkäni soittoäänenä on tälläkin hetkellä Miles Davisin High speed chase, jonka kuulin ensimmäistä kertaa Secon Lifessa eräällä jazzklubilla. Muistan edelleen klubin tunnelman, DJ:n äänen, tuttavien kommentit, jopa eräänlaisen liikekokemuksen, kun avattareni hytkyi tanssilattialla. Virtuaalimaailmassa on mahdollista myös opiskella ja oppia, joko maailmaan itseensä liittyviä asioita tai yleishyödyllisiä juttuja, taidehistoriaa, kieliä, kirjoittamista, kasveja, planeettoja jne. jne. Esimerkki: kuuluin vuosia sitten virtuaaliseen kirjoittajapiiriin, jossa tehtiin erilaisia kirjoitusharjoituksia ja -tehtäviä viikoittain ja kokoonnuttiin keskustelemaan kirjoittamisesta. Itselleni tämä oli erityisen haastavaa, koska kirjoituskieli näissä pienimuotoisissa proosatehtävissä oli englanti. Olen toiminut Linden dollari -palkalla myös lääkekasvipuutarhan “tiedottajana” ja erilaisten virtuaalimaailmalehtien ja -blogien avustajana. Avattaresta muodostuu oman identiteetin jatke tai rönsy. Tuntemuksia on hankala kuvata, mutta avattareen muodostuu eräänlainen tunneside; vähän kuin irrottaisit itsestäsi palasen, jonka päästät seikkailemaan vapaasti. Avattaren vaikutuksista identiteettiin on tehty jonkin verran tutkimuksia ja ne vahvistavat omaa kokemustani: aktiivinen ja viehättävä avatar hassusti lisää myös reaalimaailman aktiivisuutta ja lisää tunnetta omasta viehättävyydestä. Mitään muuta negatiivista en virtuaalimaailmoinnista keksi, kuin sen, että se imaisee mukaansa ja vie aikaa. Joskus aikaa ei vain ole. On silti helpottava tietää, että on paikka, jonne matkustaminen ei maksa mitään ja jossa voi silti päästä täydellisesti irti kaikesta, kokea vapautta ja löytämisen riemua.
Kuva on napattu jo vuonna 2014, mutta tavoittaa edelleen sen, mitä kuvaa suunnitellessa tavoittelin: avatar on oman minän ilmetymä ja ilmaisukeino, vapaa rajoitteista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.