12/15 ja satanen rikki

Second Life – jonne pomppasin mielijohteesta noin 12 vuotta sitten – täytti 15 vuotta keväällä. Minh’s mixed reality on vasta viisivuotias, mutta juhlavasti päätin kirjoittaa blogin 100. artikkelin suomeksi. Blogin peruskieli on Second Lifen valtakieli englanti, suomeksi olen kirjoittanut vain Nörttitytöissä julkaistut pari SL-juttua. Second Lifen rinnalle on aivan viime vuosina tullut paljon uusia virtuaalimaailmoja, joista kolmeen muuhun (Kitely, Inworldz, Blue Mars) olen itsekin käynyt tutustumassa. Second Lifeen olen kuitenkin aina palannut ja rakentanut sinne vuosien varrella monta kotia. Aiemmin rakensin myös ystäväverkostoa, mutta nykyään sosiaalisuuteni on lähes nollissa: vanhat ystävät ovat kadonneet Second Lifesta ja uusiin ihmisiin en ole tutustunut. Satunnainen jutustelu on kivaa ja ok, mutta pitkäaikaisempien ystävyyssuhteiden ylläpitäminen virtuaalimaailmassa on melkoinen aikasyöppö ja pois muusta “puuhastelusta”. Olen kuitenkin kiitollinen, että olen saanut luotua jopa vuosia kestäneitä ystävyyssuhteita myös virtuaalimaailmassa; ajoittain pohdin mitä heille nykyään kuuluu. Kirjo on laaja: ruotsalainen naisopettaja, intialainen it-insinööri, jenkkiläinen lentoperämies, pari brittiä, muutama italialainen. Osan kanssa jaoimme myös real lifea, osan kanssa pitäydyimme virtuaalisessa todellisuudessa.

Virtuaalimaailman osaaminen jakoon?

Tähän saakka olen ajatellut, että SL-osaamisestani ja -kokemuksestani ei ole mitään hyötyä, mutta tänä keväänä hoksasin, että voisin ehkä jotenkin yrittää jakaa tietämystäni ja mahdollisesti  jeesiä sellaisia ihmisiä, jotka vasta nyt, uusien virtuaalimaailmojen kehittyessä astuvat mukaan, VR-lasit päässä. Uudet maailmat on suunniteltu koettavaksi nimenomaan laseilla, vaikkakin kaikkia voi kokea myös ns. desktop modessa, ilman laseja. Olen vuosia sitten pitänyt yhden Second Life -kurssin Helsingin työväenopistossa. Toistakin suunniteltiin, mutta jäiköhän yhdestä tai kahdesta osallistujasta kiinni. Aikoinaan pyöritin Second Lifen sisällä myös muille käyttäjille suunnattua “stailauspalvelua”, mutta kuten virtuaalihommissa usein käy, reaalimaailman velvoitteet ajavat joskus virtuaalisten hankkeiden ohi. Stailausavustus – ja siihen liittyvä perusneuvonta – olisi nyt vielä ajankohtaisempaa: realisistisin kokemus avattarena olemisesta syntyy kun käyttää mesh-päitä ja -vartaloita, joihin on liitetty mukaan ilmeitä ja eleitä. Harmi vain, että ns. kokeilukäyttäjällä harvemmin on aikaa perehtyä jippoihin ja yksityiskohtiin ja siksikin SL-kokemus saattaa jäädä kököksi ja valjuksi. Ehkä perustan Second Lifeen uuden “help deskin” konsultoidakseni uusia kokeilijoita? SL:n ns. learning curve on tutkitusti pitkä, useita kuukausia, mutta opastuksella alkuun pääisis rivakammin.

Uutta tutkittavaa

Uusista maailmoista olen itse kiinnostunein Second Lifen perustajan Philip Rosedalen luomasta High Fidelitystä – jonne minulla oli betapääsy parisen vuotta sitten, mutta en koskaan ehtinyt tutustua paikkaan. Toinen kiinnostava uutuus on Sinespace, jonka perustaja hänkin on entinen SL-veteraani. Kolmantena Second Lifen omistavan Linden Labin uusi ja uljaampi versio vanhasta eli Sansar, joka hurjasta hypetyksestä huolimatta on aika lailla flopannut käyttäjämäärissä. Kaikkia em. maailmoja aion testata ensin desktopissa ja sen jälkeen päätän mitä kokeilen laseilla. VR-laseja en ole vielä hankkinut, koska niiden valintaan vaikuttaa  myös se, missä niitä aikoo käyttää. Hukkaostoksen mahdollisuus on suuri: saan kohtalaisen helposti liikepahoinvointia liian livakoista graffa-asetuksista tai vääristyneistä mittasuhteista. P.S. Sinespacea kävin kokeilemassa, mutta alku oli hankala, koska SL:n liiketoiminnot ovat niin syvällä selkäytimessä, että uusien näppiskomentojen ja hiiritoimintojen opetteleminen vie selvästi aikaa.

Reaali versus virtuaali

12 vuotta lähes yhtäjaksoista virtuaalimaailmaharrastusta on kohtalaisen pitkä aika. Välillä lähtee ns. lapasesta, roikun virtuaalissa tuntikaupalla. Toisinaan käyn säännöllisesti, mutta hillitysti. On ajanjaksoja, jolloin en kirjaudu sisään kuukausiin. Kirjautumattomuuden syy ei koskaan ole ollut kyllästyminen vaan se, että virtuaalimaailmassa toimiminen vie aikaa – joskin kyllä antaa elämyksiä. On vaikea selittää virtuaalimaailmoja tuntemattomalle mikä avattarena toimimisessa viehättää. Tiivistettynä kyse on ehkä kokonaisvaltaisuudesta: avatar liikkuu, toimii, näkee ja kuulee asioita. Esimerkki: kännykkäni soittoäänenä on tälläkin hetkellä Miles Davisin High speed chase, jonka kuulin ensimmäistä kertaa Secon Lifessa eräällä jazzklubilla. Muistan edelleen klubin tunnelman, DJ:n äänen, tuttavien kommentit, jopa eräänlaisen liikekokemuksen, kun avattareni hytkyi tanssilattialla. Virtuaalimaailmassa on mahdollista myös opiskella ja oppia, joko maailmaan itseensä liittyviä asioita tai yleishyödyllisiä juttuja, taidehistoriaa, kieliä, kirjoittamista, kasveja, planeettoja jne. jne. Esimerkki: kuuluin vuosia sitten virtuaaliseen kirjoittajapiiriin, jossa tehtiin erilaisia kirjoitusharjoituksia ja -tehtäviä viikoittain ja kokoonnuttiin keskustelemaan kirjoittamisesta. Itselleni tämä oli erityisen haastavaa, koska kirjoituskieli näissä pienimuotoisissa proosatehtävissä oli englanti. Olen toiminut Linden dollari -palkalla myös lääkekasvipuutarhan “tiedottajana” ja erilaisten virtuaalimaailmalehtien ja -blogien avustajana. Avattaresta muodostuu oman identiteetin jatke tai rönsy. Tuntemuksia on hankala kuvata, mutta avattareen muodostuu eräänlainen tunneside; vähän kuin irrottaisit itsestäsi palasen, jonka päästät seikkailemaan vapaasti. Avattaren vaikutuksista identiteettiin on tehty jonkin verran tutkimuksia ja ne vahvistavat omaa kokemustani: aktiivinen ja viehättävä avatar hassusti lisää myös reaalimaailman aktiivisuutta ja lisää tunnetta omasta viehättävyydestä. Mitään muuta negatiivista en virtuaalimaailmoinnista keksi, kuin sen, että se imaisee mukaansa ja vie aikaa. Joskus aikaa ei vain ole. On silti helpottava tietää, että on paikka, jonne matkustaminen ei maksa mitään ja jossa voi silti päästä täydellisesti irti kaikesta, kokea vapautta ja löytämisen riemua.
Kuva on napattu jo vuonna 2014, mutta tavoittaa edelleen sen, mitä kuvaa suunnitellessa tavoittelin: avatar on oman minän ilmetymä ja ilmaisukeino, vapaa rajoitteista.

Lazy cat needs new clothing

streching_001

 

Stretching at the morning. Feeling lazy cat and very out-of-date – I haven’t been enough in SL lately. Just a little bit of Homestuff hunt and taking care of rental issues. But one thing is correct: my mixed reality soul is very pleased because my SL-hair and RL-hair are so similar.

I wrote another geekgirl article, this time about playing with avatar outlooks and living in SL. Sorry folks, only Finnish.

Have missed so many fun memes of Strawberry Singh…I might start with easy one, today’s inventory meme… but just wait flat Rodvik Linden, I think I have something for you.

Geekgirl’s summer

Yes, I have been living too much IRL. Short summer trips, one week vacation on abroad, sitting at the sunny balcony, wine and some more wine, great books and great company. But I have wrote one article for a Finnish webpage called geekgirls.fi – and of course it’s all about Second Life. I am just started to write another article, this time more about how to live as an avatar.

My own avatar life is a mess: I was so much away from SL that my land rental was late and all my stuff – my home, my flower fields, my skybox – was returned to my Lost & found folder. So I now have empty empty land – and almost empty L$ wallet. I need a SL job!

Aulanko, “Finnish national treasure landscape”

At least once at the summer you have to swim nude.

Virtuaalista itseilmaisua

redhairminh

Kun aloitin SL-blogini tammi-helmikuussa, tarkoituksena oli kirjoittaa suomeksi. Aiemmin olen postaillut SL-juttuja Facebookiin ja Flickriin ja Pinterestiin kuvia, mutta kuin huomaamatta kieli on ollut englanti. Johtunee siitä, että Second Lifen valta- ja käyttökieli on englanti ja monille SL-jutuille ei edes ole järkevää suomenkielistä nimeä. Jos kaksi suomalaista SL-harrastajaa juttelee tai chattaa keskenään, Second Lifen sanastoon perehtymätön on kaiketi aika kuutamolla kun puhe vilisee poseja, primejä, HUDeja ja SIMejä 😀

Koska Minhilda on alter egoni joka yhdistyy kiinteästi reaaliminääni, on välillä hankala päättää kirjoittaako kolmannessa persoonassa vai minämuodossa – ja jos jälkimmäisellä tavalla, kumpi on kertojaminä, reaaliminäni Minni vai alter egoni Minh? Tästä ristiriidasta syntyi myös blogin nimi, Minh’s mixed reality. Ja tagline, blogin kuvaus, on sekin totta: kun olen oikein tiiviisti ollut Second Lifessa, olen todella ressukka ollut joskus niin sekaisin että olen ihmetellyt sohvaltani puuttuvia asentopalloja (poseballs). Tosin ne ovat jo vähän vanha juttu, nykyään istumisskriptit on piilotettu eikä näkyviä asentopalloja enää juurikaan käytetä.

Sekoittunut todellisuus iskee usein myös ulkosalla liikkuessa tiiviin SL-session jälkeen. Bongailen kadulla samoja hiusmalleja ja vaatteita joita olen nähnyt SL:ssa, havaitsen lehdistä ja blogeista huonekaluja ja maisemia joita olen nähnyt SL:ssa. Toki näin, koska SL-sisällöt tietenkin saavat inspiraationsa oikeasta todellisuudesta. En koskaan lakkaa ihailemasta hienosti toteutettuja SL-taloja, huonekaluja ja vaatteita – itse asiassa pidän virtuaalitavaroiden luomista eräänlaisena taidemuotona ja harmittelen viikoittain että itselläni ei ole kärsivällisyyttä ja kykyjä opetella vaikkapa SL-vaatesuunnittelua. Olen kokeillut kyllä, mutta vaatimattomasti, muistaakseni yhden ainoan asukokonaisuuden olen saanut valmiiksi (hippityylinen paita ja housut -setti) sitten tuli MESH ryminällä. Koska itse käytän tällä hetkellä lähes yksinomaan MESH-vaatteita, en vaivaudu opettelemaan vanhanaikaista tapaa tehdä vaatteita, mutta en toisaalta ole päässyt ensiaskeleita pidemmälle MESHin kanssa.

Ehkäpä minun ei tarvitsekaan. Voin sujuvasti kuluttaa muiden tekemiä juttuja ja vain kuvata niitä ihaillen. Ajattelen omaa secondlaiffailuani tällä hetkellä itsetutkiskelun ja itseilmaisun välineenä vaikka en mikään Whiskey Monday olekaan. Sisustaminen ja valokuvaaminen ovat tällä hetkellä pääasialliset SL-juttuni ja jo ne vievät yllättävän paljon aikaa. Aikaisemmin kiertelin aktiivisesti uusia paikkoja, kävin konserteissa ja muissa tapahtumissa, osallistuin luennoille ja kursseille, mutta nykyään useimmiten vain nysvään SL-kodissani. Teen shoppailukierroksia, haalin demoja ja lajittelen ostamaani loputtomiin. Nyt aikaa vie myös rakennusprojektini: saatan kuluttaa tunteja vaihtamalla seinien tekstuuria tai etsimällä juuri oikeanlaista lankkulattiaa.

Koditkin vaihtuvat tasaiseen tahtiin. Tällä viikolla hävitin juuri valmiiksi saamani kodin ja hankin uuden, jota nyt sisustan. Ja koska minulla on kaksi maapaikkaa, kaksi kotia, jommassa kummassa on aina käynnissä sisustusprojekti tai kokonaisen uuden talon testaaminen. Sisustaminen on vienyt niin paljon aikaa että huomaan luuhastelevani samoissa vaatteissa jo ties kuinka monettako viikkoa. Pakko vaihtaa vaatteita pian koska kaikissa viimeaikaisissa kuvissa näkyy sama silkkipaita ja mustat housut 😀

Olen aikaisemmin tehnyt SL:ssa myös töitä, mm. lääkekasveihin erikoistuneen puutarhan infolappusten (notecards) kirjoittajana, huonekalukaupan myyjäharjoittelijana ja ison kauppakeskuksen lehden toimittajana. Jälkimmäinen pesti loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan: yritin kaksi viikkoa saada haastattelua japanilaiselta designerilta joka eli aivan mahdottomiin aikoihin ja diivaili kuin konsanaan joku ihkaoikea Karl Lagerfeld. Haastattelu ei koskaan valmistunut ja lehti lopetti. Samalla tavalla kävi SL-blogille jonka kirjoittajaksi minut värvättiin: ennen ensimmäistäkään juttua blogi poistui manan majoille ja sen ylläpitäjät katosivat.

Katoamisiin pitääkin tottua SL:ssa. Kaikki katoilee: slurlit, simit, ihmiset, tavarat. Tavarat löytää useimmiten Lost and found -kansiosta, mutta ihmisiä ei. Edelleen mietin joitakin tuntemiani SL-ihmisiä: erästä ruotsalaista naisopettajaa, joka harrasti ball gown -tansseja ja ylläpiti reaalimaailmassa suhdetta tansseissa tapaamaansa amerikkalaiseen rehtoriin, jonka kanssa he tapasivat joka kesä ja pitivät päivittäin yhteyttä; erästä amerikkalaismiestä, joka piti SL:ssa blueskahvillaa ja striimaili bluesjameja kunnes sairastui vakavasti (en tiedä toipuiko hän); erästä lentokoneinsinööriä, joka opetti minulle afroamerikkalaisia slangi-ilmauksia ja yritti virtuaalivietellä, tuloksetta.

Kenties katoilemisten vuoksi olen tullut huomattavan laiskaksi, en oikeastaan enää tutustu uusiin ihmisiin SL:ssa. Juttelen kyllä satunnaisesti myös tuntemattomien kanssa, mutta en enää samalla innolla kuin joskus vuosia sitten. Enää ei ole sitä yllättynyttä iloa siitä, että juttukumppani saattaa olla mistä kolkasta maailmaa tahansa. Pitäisi varmasti kehittää se uudelleen, koska ihmiset luovat SL:n; heidän erilaisuutensa, mielikuvituksensa ja luovuutensa. Ja se pitää minut edelleen SL:ssa.

EDIT: tämä suomenkielinen postaus sai innoituksen löydöstäni: Taika Magic, suomalaisen ylläpitämä ja suomenkielinen SL-blogi!